Luonnollista näkemistä tukevat tavat

Pysyvän näön paranemisen kannalta on oleellista päästä irti haitallisista

silmien käyttö- ja näkemistavoista. Näitä ovat mm. siristely ja

tuijottaminen sekä niihin kiinteästi liittyvä räpyttelyn ja liikkeen puute.

Katseemme pysähtyessä yleensä unohdamme räpyttellä, hengityksemme

tulee pinnalliseksi tai pysähtyy ja samalla liikkuvuus kehossamme

pienenee, jähmetymme. Kaikki edellä luetellut näkemistä heikentävät

tavat ovat suhteessa toisiinsa ja aiheuttavat helposti noidankehän.

Silmien jännityksiä voidaan hoittaa rentouttamalla silmiä, mutta parasta

on päästä eroon tavoista, jotka jännitystä aiheuttavat. 

Huonoista tavoista irti päästämiseen auttaa oikeiden näkemistapojen

opettelu. Niitä ovat räpyttely, laaja hengitys ja hahmottelu. Luonnollisen

näkemisen tavoista on tarkoitus tulla automaattisia, vaivattomia ja

jatkuvia loppuelämämme ajaksi. Aivan kuten muutkin opitut tapamme, ei

niihin tarvitse enää jatkossa kiinnittää huomiota eivätkä ne vie aikaa tai

energiaa. Siirtymävaihe vaatii kuitenkin sitoutumista ja jatkuvaa

harjoittelua. Se voi kestää hetken, sillä olemme usein toimineet haitallisin

tavoin vuosia, jonka vuoksi toimintamallit ovat syvällä meissä. Näön

paranemisen kannalta on heti alkuun hyödyllistä lopettaa oireiden

tarkkailu ja alkaa puhua positiivisin sanoin omista silmistä ja

näkemisestä.

Usein kaukonäköisellä ihmisellä on paremmat katsomistavat kauas kuin

lähelle ja likinäköisillä taas toisin päin. Näihin vaikuttaa merkittävästi

myös tunteet, uskomukset ja suhtautumisemme maailmaan. Ikänäkö on

tästä hyvä esimerkki; meille on kerrottu, että näkö heikkenee ”kaikilla” 45

ikävuoden jälkeen. Osaamme odottaa sitä ja luottamuksemme omaan

kirkkaaseen näkemiseen heikkenee. Luonnollinen näkeminen on

luottamista ja vastaanottamista. Menetämme kirkkaan kuvan

alkaessamme  huolehtimaan, yrittämään ja pitämään kiinni,  Näön

heikkenemistä koskeva ennustus toteuttaa itsensä, jos emme muuta

haitallisia uskomuksiamme.

Harjoittelun puute ei sumenna näköä vaan väärät katsomistavat. Tämän

vuoksi 20-30 minuutin päivittäinen harjoittelu ei paranna näköä pysyvästi

ellei samalla muuteta joka päiväisiä tapoja. Hyvin näkevä ihminen tai

eläin ei tee jatkuvasti silmäharjoituksia vaan käyttää kehoaan ja mieltään

oikein, jolloin oikea ja vasen aivopuolisko toimivat yhteistyössä ja ovat tasapainossa.

Silmät ja niiden lihakset eivät ole pääasia näkemisessä. 95% näkemisestä tapahtuu muualla kuin silmissä. Näköelimet kokonaisuudessaan ja

etenkin aivot ja mieli vastaavat näkemisestä. Mielen rentous on tärkein yksittäinen tekijä luonnollisessa näkemisessä. Psyykkinen jännitys

puolestaan on syy näön sumenemiseen. Kuva jonka näemme ei ole

”tuolla ulkona” vaan muodostuu sisällämme. Intoa luonnollisen

näkemisen harjoitteluun voi lisätä tieto, että jännitys ei heikennä vain

fyysistä näköä vaan vaikuttaa myös muistoihin, mielikuvitukseen,

arvostelukykyyn ja luonnonlahjoihimme. Saamme paremmin lahjamme ja

koko potentiaalimme käyttöön rentoutuessamme ja

tasapainottaessamme näkösysteemiä.

Nyky-yhteiskunta on keskittynyt vasemman aivopuoliskon toimintoihin.

Meillä arvotetaan korkealle lukemista, kirjoittamista ja laskemista.

Aikaamme kuvaa myöskin nopeus, paine, monimutkaisuus, hämmennys

ja yhteyden puute. Elämme monella tapaa kaaoksessa, meillä on liikaa mahdollisuuksia ja vain vähän työkaluja joilla selvitä.

Luonnollinen näkeminen on pääosin oikean aivopuoliskon toimintaa ja

siinä keskiössä on rentous. Sumean näkemisen epidemia

yhteiskunnassamme, voi hyvin olla seurausta oikealle aivopuoliskolle

tyypillisen toiminnan aliarvostamisesta. Tähän puoleen liittyvät mm.

tunteet, intuitio, luottamus, irti päästäminen ja ison kuvan näkeminen.

Tunteet on usein koettu häiritsevinä ja noloina, eivätkä ne ole tukeneet tehokuutta ja urakehitystä. Tunteiden ohittaminen on johtanut työ- ja suorituskeskeiseen elämään ja olemme siirtäneet herkkyyden ja siitä

kumpuavan viisauden sivuun.

Kehon, mielen ja aivopuoliskojen tasapaino on tie luonnolliseen

näkemiseen ja hyvinvointiin. Oikean aivopuoliskon uudelleen aktivointia tarvitaan, että opimme luottamaan uudelleen näköömme. Emme voi

tehdä mitään nähdäksemme selkeästi. Selkeys on automaattista,

luonnollista, tiedostamatonta ja vaivatonta. Näön sumeneminen

puolestaan on viesti keholta ja mieleltä, että jotain on epätasapainossa elämässämme. Jännityksen ja ponnistelun lisääntyessä näkömme

heikkenee.

Mieli vaikuttaa näköömme hämmästyttävän paljon. Ihmisellä, jolla on eri persoonallisuuksia voi olla täysin erilaiset lasit eri persoonille tai jokin

niistä voi nähdä täysin kirkkaasti, vaikka toinen tarvitsee vahvoja laseja.

Voiko olla, että taittovirheet ovat vain fyysinen heijaste mielen

epätasapainon eri muodoista? Johtuuko kaikki toiminnalliset

näkemisenhäiriöt yksilön persoonallisuudesta, aivopuoliskojen

epätasapainosta tai väärien katsomistapojen vaikutuksesta?

Nykymaailman kiireinen elämänrytmi ja kärsimättömyys ohjaavat meitä hakemaan pikaratkaisuja. Tämä näkyy myös vaatimuksessa nopeaan

oireiden poistumiseen, vaikka vain keinotekoisin pikakorjauksin.

Silmälasit tai piilolinssit eivät korjaa näön sumenemisen taustalla olevaa

syytä. Ne kirkastavat kuvan siksi aikaa kun niitä käyttää eli ne eivät korjaa

tai paranna mitään. Aivan kuten ei suurennuslasikaan suurenna vaan

auttaa näkemään hetken suurempana. Laserleikkauksen voisi ajatella

korjaavan, mutta sekin hoitaa vain oiretta. Syy ja sen aiheuttama jännitys

jää leikkauksen jälkeenkin näkösysteemiin. Nämä tavat ovat niitä

pikakorjauksia, vikavalon poistamista käytöstä.

Keinotekoinen näön parantaminen lasein tai leikkauksella ei poista syitä

näön heikkenemisen takana. Alkuperäinen jännitystila muistuttaa

itsestään ellei yksilö itse korjaa sitä. Paranemisessa on aina kyse yksilön

omasta toiminnasta, kukaan toinen ei voi tehdä tätä työtä hänen

puolestaan.

Näön luonnolliseen pysyvään paranemiseen voi mennä jopa muutama

vuosi, etenkin jos vahvoja laseja on käytetty pitkään. Hidas paraneminen

voi olla hyvä vaihtoehto, sillä sen aikana oppii pysyvästi hyvät

näkemistavat. Paraneminen voi tapahtua joskus hitaammin myös siksi,

että elämme usein stressaavassa ympäristössä, jolloin kestää hetken

saada oma sisäinen tila tasapainoon. Nämä muutokset ovat arvokkaita ja käytyämme läpi tämän luonnollisen näkemisen muutosprosessin ovat

tulokset pysyviä.

Keho ja mieli tietää kuinka parantua, kunhan annamme niille tilaa ja aikaa

siihen. Kärsivällisyys, sitoutuminen ja omistautuminen uusien tapojen oppimiseen on tärkeää.

Mitä näemme on tietoista, miten näemme tiedostamatonta.

Riittävä räpyttely, hahmottelu ja keuhkojen alaosiin ulottuva rauhallinen

hengitys ovat luonnollista näkemistä tukevia tapoja. Alla enemmän

räpyttelystä ja hahmottelusta.

Voimme harjoitella räpyttelyä, vaikka se on yleensä tiedostamatonta,

kuten kaikki muutkin tärkeät elintoimintomme. Räpyttely ehkäisee

tuijotusta, kosteuttaa silmiä, virkistää, hieroo kevyesti silmiä ja aktivoi

silmän ympäryslihaksia sekä lymfakiertoa silmien ympärillä. Räpyttely

tekee ihmisen eloisamman näköiseksi, kun taas räpyttelemätön ihminen

on ilmeetön.

Lisää räpyttelyä kaikkeen tekemiseesi. Se kirkastaa näköä ja on tärkeää

etenkin ruutua katsoessasi tai lukiessasi. Likinäköisen on hyvä räpytellä enemmän myös kauas katsoessa, sillä se rentouttaa silmiä ja auttaa

näkemään selvemmin. Siristely terävöittää kuvaa hetkeksi, mutta

pidemmällä aika välillä se lisää jännitystä silmissä ja silmien ympärillä

sekä näön sumeutta. Ainoastaan ihmiset siristelevät silmiään eli

pinnistelevät ja yrittävät nähdä. Kun yritämme nähdä tai pitää kiinni näkemästämme, emme usein uskalla ”silmäämme räpäyttää”, mikä

luonnollisesti lisää jännitystä.

Silmien ollessa rennot räpäytyksiä on yleensä 15-20 kertaa minuutissa.

Räpäytys on kevyt ja nopea kuin perhosen siivenisku ja täysin

tiedostamaton. Harjoitellessa on hyvä ottaa 10 räpäytyksen kuureja, kun

huomaa unohtaneensa räpyttelyn.

Hahmottelussa on kyse siitä, että kiinnität huomion pienelle alueelle kerrallaan. Harjoitellessa voit katsoa esimerkiksi tuolia, katsoen ensin yhtä kulmaa, siitä siirtyen toiseen ja sitten vaikka selkänojan reunaan tai jalkaan. Älä yritä nähdä selkeästi koko tuolia kerralla vaan ikään kuin maalaa tai hahmottele kuva, nähden yksi kohta kerrallaan kirkkaasti ja muu vähemmän selkeästi. Totuushan on, että tarkannäön alue on hyvin pieni. Olleellista luonnollisen näkemisen kannalta on oppia näkemään riittävän hyvin äärialueet, luottamaan siihen, että näemme riittävästi, vaikka emme näekkään tarkasti kuin pienen alueen kerrallaan. Hahmotamme silti liikkeen ja kaiken muun tarvittavan laajemmalta alueelta. Silmät ja pää saa liikkua jatkuvasti pientä liikettä (tässä voi auttaa alkuun mielikuva, että laservalo nenänpäässä piirtää kuvaa, jota katsot). Pään liikkeet rentouttavat samalla niskaa ja auttavat niskanikamia toimimaan kuin hyvin rasvatut nivelet.

Harjoitellessa hahmottelua voit huomata, ettei katsetta tarvitse lukita kohteeseen nähdäksesi selkeästi. Oikeastaan juurikin päinvastoin, katse liikkuu kevyesti koko ajan. Silmät on tehty liikkumaan ja liikkeessä ne ovat rennot ja toimivat optimaalisesti. Hahmottelua voi tehdä nopeasti tai hitaasti. Pää liikkuu rennon pienellä liikkeellä mukana (harjoitelu vaiheessa kylläkin yleensä isommin ja teennäisemmin), kun esimerkiksi katsot ulkona taloa tai puuta kiertäen sen ääriviivoja ja sitten pienempiä yksityiskohtia. Normaali katse on rento, liikkuva ja jatkuvasti siirtyvä. Sumea katse taas on yleensä hidas tai jäätynyt. Kestää hetken sisäistää eläväisempi näkemistapa luonnolliseksi tiedostamattomaksi tavaksi.

On mahdotonta nähdä tarkasti tuijottaessa. Myös lukiessa on hyvä huomata katseen elävyys. Kuten aiemmin oli puhe, muodostuu kuva aivoissamme eikä siirry objektiivisesti ulkopuoleltamme silmien kautta tietoisuuteemme. Tähän luonnollisen näkemisen tapaan sopii hyvin ajatus siitä, että todella voimme vaikuttaa omaan elämäämme. Maalaammehan ikään kuin kaiken näkemämme sielumme silmin jo nyt. Maalaatko kuvan itse vai yritätkö ”haukata” silmissäsi valmiin ulkopuolellasi olevan kuvan? Tämä mahdollinen pinnistely ja jännitys nähdä kirkkaasti, lisää jännitystä aivoissa eli aivojen kireyttä. Mielikuva aivojen kiristymisestä on toisaalta hassu, sillä aivoissahan ei ole lihaksia, jotka jännittyisivät. Aivojen jännitys ja epätasapaino joka tapauksessa lisääntyy pinnistellessämme ja lisää samalla sumeutta näkemiseemme.

Nenän käyttäminen ”maalaamiseen” näkemisen apuna parantaa yhteyttä itseemme. Sumeus ei ole ulkoinen ärsyke vaan sisäinen suhtautumisemme ulkoiseen. Sisäisen rentouden lisääntyessä näkömme paranee. Rentoutta voimme lisätä oppimalla näkemään luonnollisesti; räpytellen, hengittäen laajasti ja hahmotellen rakkaudella maailmaa ympärillämme.

Yllä kuvatut tavat auttavat meitä toteuttamaan luonnollisen näkemisen periaatteita, joita ovat rentous, keskittäminen ja liike.