Aurinkoa silmille, keholle ja mielelle

Ulkoilu vapain silmin (ilman aurinkolaseja tai muita linssejä) tukee terveyttä

Onko aurinko hyvästä vai pahasta?

Meitä on peloteltu auringon vaarallisuudella ja opetettu suojautumaan siltä aurinkolasein ja -voitein. Auringon parantavat vaikutukset on kuitenkin tunnettu jo satoja vuosia. Mikään täällä ei kasvaisi ja eläisi ilman auringon valoa ja lämpöä. Lähes kaikki (vai kaikki?) energia maapallolla on alun perin lähtöisin auringosta. Milloin siitä siis tuli paholainen, jolta meidän on tarve suojautua kaikin keinoin? 

Päivittäiset aurinkokylvyt ovat hyväksi terveydelle, iholle ja silmille, kunhan niihin ei liity ihon palamista tai pidempää suoraa aurinkoon katsomista. Ulkona olisi hyvä oleilla vähintään puoli tuntia päivässä valoisaan aikaan, mielellään paljon enemmän!  Aurinkolasit estävät silmien kautta tulevan tiedon auringonvalolle altistumisesta, jolloin keho ja iho eivät osaa valmistautua ottamaan auringon säteitä vastaan ja iho palaa herkemmin. Aurinkolaseja ja -rasvoja parempi tapa on tutustuttaa iho aurinkoon heti keväästä lähtien päivittäisin aurinkokylvyin ja käyttää tarpeen mukaan suojaavia vaaleita vaatteita ja lipallista lakkia. Myös varjossa oleskellessa saa aurinkoisina päivinä itselleen auringon hyödyt. 

Hyötyjä enemmän kuin vaaraa?

Lasit suodattavat arvokasta valkoista auringonvaloa ja saavat aurinkoisenkin päivän harmaaksi. Neljäsosa  verkkokalvolta lähtevistä näköhermon säikeistä menee suoraan hypotalamukseen (loppujen jatkaessa näköaivokuorelle). Hypotalamus on pääsäätelykeskus, joka hienosäätää hermoston, aivolisäkkeen ja lisämunuaisen toimintaa. Sillä on vaikutusta mm. vuorokausirytmiin, uneen, hormonitoimintaan, havaintokyvyn tarkkuuteen, verenkiertoon, sydämen sykkeeseen ja ruoansulatukseen sekä lämmön ja tunteiden säätelyyn eli aikalailla kaikkeen hyvinvointiimme vaikuttavaan! Luonnonvalon puute voikin aiheuttaa uupumusta, tarvetta syödä epäterveellisesti, ärtymystä ja mielialan vaihteluita. 

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin ylilääkäri Niko Setälän mukaan aikuinen ei tarvitse aurinkolaseja terveydellisistä syistä, sillä silmissä on oma UV-suoja. Ne ovat enemmänkin mukavuustekijä Suomessa. Purjehtiessa ja pitkään keväthangilla hiihtäessä aurinkolasit suojaavat lumisokeudelta. Autoillessa ja joissain harrastuksissa aurinkolasit voivat parantaa turvallisuutta vähentäen häikäisyä. 

”Liian kirkasta”

Tuntuuko aurinkoinen päivä liian kirkkaalta ilman aurinkolaseja ? Saako se siristelemään silmiä, pään kipeäksi tai migreeni kohtauksen aikaan? Silmien alueen jännityksillä on vaikutusta valoherkkyyteen. Moni valoherkkyydestä kärsinyt kertoo Kirkas näkö luonnollisesti harjoitusten avulla päässeensä valoherkkyydestä ja alkaneensa nauttia aurinkoisista päivistä vapain silmin. Silmien rentous ja luonnollisen toiminnan palautuminen laajentaa mukavuusaluetta valon, tuulen ja ilmankosteuden vaihteluiden keskellä.

Luonnonvaloa silmille ympäri vuoden

Auringonvalon täyden spektrin (eli näkyvän valon ja sen ulkopuolisten aallonpituuksien kattavan yhdistelmän) on todettu parantavan terveyttä, hyvinvointia ja vuorokausirytmiä. Tästä syystä on kehitetty myös täyden spektrin lamppuja, joiden terveyshyötyihin on kirjattu mm. univaikeuksien väheneminen, parantunut motivaatio, keskittymiskyky, muisti, mieliala ja energiatasot sekä vähentynyt silmien rasitus ja kyky tehdä paremmin tarkkaavaisuutta vaativia töitä.

Kesällä onneksi saamme nauttia luonnonvalosta ilman lamppuhankintoja, mutta syksyä kohden sekin voi olla hyvä pohdinnan aihe. Kaikki mahdolliset ”sisätyöt” on hyvä siirtää ulkotiloihin. Itsekin kirjoittelen tätä tekstiä terassilla. Myös pilvisinä päivinä saamme luonnonvalon hyödyt ulkoillessa, sillä auringonsäteet läpäisevät pilvet.

 

Aurinko auttaa meitä olemaan energisiä päivällä ja lepäämään yöllä

Päivittäinen luonnonvalossa oleskelu vaikuttaa mielenterveyteen. Se vähentää masennusta, ahdistusta ja jopa paniikkikohtauksia. Suurehko osa väestöstä käyttää mielialalääkkeitä. Kuinka paljon säännöllinen auringonvalolle altistuminen ja liikkuminen paljain jaloin luonnossa voisi auttaa mielen hyvinvointia?

Luonnonvalo vaikuttaa vuorokausirytmiin ja unenlaatuun. Aamuisin heti herättyä, olisi hyvä mennä ensimmäiseksi ulos luonnonvaloon, vaikka vain hetkeksi ilman laseja tai aurinkolaseja, jotka blokkaavat auringonvaloa. Tämä auttaa kehoa ja mieltä heräämään uuteen päivään luonnollisesti. Ikääntyessä silmien kyky imeä tiettyjä luonnonvalon osia heikkenee, mikä vaikuttaa melatoniinin tuotantoon, joka on elintärkeä unisyklien säätelyssä. Etenkin iäkkäillä säännöllinen altistuminen auringonvalolle voi vaikuttaa merkittävästi unen laatuun ja yleiseen hyvinvointiin.

Talvella pääsee vähemmän auringonsäteitä maahan auringon paistaessa matalammalta. Ajallinen yhteys ainakin löytyy siihen, että monet krooniset sairaudet vaivaavat enemmän talvella.

 

Auringonvalolle altistuminen ja lasten näön kehitys

Tutkimukset ovat osoittaneet, että ulkona vietetty aika ja luonnonvalolle altistuminen vähentää likinäköisyyden kehittymisen riskiä lapsilla ja nuorilla aikuisilla. Auringonvalolle altistuminen stimuloi dopamiinin tuotantoa, mikä tukee silmämunan normaalia kasvua.

 

Keho ilmentää mielen liikkeitä, joten paljon ulkoilevilla lapsilla auringonvalon mielialaa parantavan vaikutuksen voi myös ajatella auttavan lasten ja nuorten myönteiseen näön kehitykseen. Metafyysisellä tasollahan likinäköisyys liittyy pelkoon ja huoleen tulevaisuudesta ja usein murrosiässä aikuisten maailmaan siirtyminen pelottaa. 

Lisää auringon terveyshyötyjä silmien ja ihon kautta

Piilolinssit, silmälasit, aurinkolasit ja ikkunat estävät hyödyllisiä auringonsäteitä pääsemästä aivoihimme. Käpyrauhasen ja aivolisäkkeen kautta luonnonvalo vaikuttaa, hormonitoimintaan, hermostoon ja kehoon kokonaisuudessaan. Kansasin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan tutkimuksessa todettiin 2008, että ”silmän valoreseptoreilla on elintärkeä rooli ihmisen fysiologiassa ja terveydessä”. Luonnonvalo vaikuttaa vuorokausirytmiimme, johon liittyy unirytmi, hormonien säätely, lisääntynyt reaktionopeus ja käyttäytyminen. Useimmat kehon solut toimivat syklisesti ja lähes mikä tahansa kehonalue tarvitsee riittävästi auringonvaloa toimiakseen optimaalisesti. Vuorokausirytmin häiriöiden seurauksena voi olla lisääntynyt sairauksien riski, mukaan lukien syöpä, diabetes ja sydänsairaudet. (Turner ja Mainster 2008)

Säännöllinen auringossa oleskelu parantaa immuunipuolustusta, vahvistaa luita, nostaa D-vitamiini tasoja ja tasapainottaa testosteroni- ja estrogeenitasoja, ehkäisee autoimmuunisairauksia, nopeuttaa haavojen paranemista ja laskee verenpainetta.

 

Sopivissa määrin saatuna UV -säteily tukee terveyttä

UVA-säteily vapauttaa typpioksidia ihosta verenkiertoon, mikä puolestaan hyödyttää sydän- ja verisuonijärjestelmää sekä aineenvaihduntajärjestelmää. Typpioksidi on hyödyllistä sydämen terveydelle lisäämällä verenkiertoa ja alentamalla verenpainetta.

UVB-valolla on hyödyllinen vaikutus suoliston mikrobiomin bakteerilajien monimuotoisuuteen ja runsauteen. UVA ja UVB hyödyttävät ihon mikrobiomia ja tutkimukset on osoittaneet, että ihon mikrobiomi voi tuottaa UV-altistuksen seurauksena molekyylejä, jotka toimii eräänlaisena luonnollisena aurinkosuojana. Sopivina annoksina altistuessa UV-säteilyn myönteiset vaikutukset ulottuvat moniin sairauksiin, niin ihosairauksiin kuin systeemisiin sairauksiinkin.

Kuinka aloittaa tutustuminen aurinkoon?

Jos olet aiemmin vältellyt aurinkoa ja kokenut aurinkolasit välttämättömyytenä, kannattaa tutustuminen aloittaa rauhassa. Ensin voi olla hyvä istuskella varjossa aurinkoisena päivänä vapain silmin (ilman mitään laseja) ja aistia valoa. Tämän voi aloittaa vaikka suljetuin silmin tuntien iloa ja kiitollisuutta auringosta ja sen elämää mahdollistavista vaikutuksista. Sitten pehmentää ja rentouttaa mielessä silmät ja katsella uteliaana ympärille. Ulkona liikkuessa lipallinen lakki on kätevä, ettei tarvitse siristellä silmiä. Kannattaa tutkailla uteliaana ajatuksia ja tunteita mitä uuden tavan sisäistäminen herättää ja vahvistaa turvan tunnetta.  Tässä kohdassa on muutenkin hyvä luoda läheisempää suhdetta silmiin, alkaa liikuttelemaan ja räpsyttelemään niitä enemmän ja opetella rentouttamaan silmät. Kirkas näkö luonnollisesti verkkokurssille ja kirjaan on koottu parhaat vinkit ja harjoitukset tueksi matkalle.

Jaan sivuillani tietoa luonnollisesta näkemisestä omiin kokemuksiin ja itsenäiseen opiskeluun pohjautuen, jotta saisimme silmälasiliikkeiden mainoksista poikkeavaakin tietoa. Niissäkin kerrotaan auringon hyödyistä, mutta samalla ohjataan ostamaan aurinkolasit ja suojaamaan silmät säteilyltä ja siinä samalla parantavalta valolta. Toivon, että teet päätöksesi silmiin ja terveyteesi liittyen juuri itsellesi parhaalla tavalla!

Aurinkoa ja iloa sydämestäni!

Riikka Karjanlahti

Tervetuloa blogiini!

Kirjoitan tänne tekstejä mielen ja kehon hyvinvointiin

liittyen, keskittyen erityisesti luonnolliseen silmien

huoltamiseen ja näköön.

Verkkosivujen muuton myötä kaikki vanhat blogitekstit näkyvät siirtopäiväyksellä. Ensimmäiset kirjoitukset julkaistu kuitenkin jo 2016, en ehtinyt niitä käsin korjailla..

Terveys ja hyvinvointi koostuvat niin valtavan

monesta osatekijästä. Jokaisen tulee löytää itselle

sopivimmat tavat elää, olla ja voida hyvin. Valmiita

vastauksia ei ole. On vain matka. Tässä hetkessä

voimme kulkea ja kasvaa lähemmäksi sitä mitä

oikeasti olemme. Löytää tasapainoa tekemisen ja

olemisen välillä.

Viimeisimmät postaukset

Postausten kategoriat